Saimaannorppa on tunnustettu vihdoin itsenäiseksi lajiksi
Tunnustuksen myötä myös saimaannorpan tieteellinen nimi muuttuu. Jatkossa saimaannorppa on Pusa saimensis.

Saimaannorppa on tunnustettu vihdoin itsenäiseksi lajiksi
Tunnustuksen myötä myös saimaannorpan tieteellinen nimi muuttuu. Jatkossa saimaannorppa on Pusa saimensis.
Saimaannorppa hukkui jälleen muikkuverkkoon Saimaan Pihlajavedellä – viisi norppaa kuollut pyydyksiin tänä vuonna
Reilun viikon sisällä Metsähallitus on saanut ilmoituksen kolmesta verkkoon kuolleesta saimaannorpasta.
Neljäs saimaannorppa kuoli kalastusverkkoon
Laillinen kalastusverkko sijaitsi saimaannorpan suojelemiseksi asetetulla kalastusrajoitusalueella. Vekkokalastuskielto päättyi kesäkuun lopussa.
Kun #talvi on ollut, mitä on, on #saimaannorppakanta ollut vaarassa.
Mutta:
"Saimaalla kolattiin tammi-helmikuun aikana yli 300 kinosta turvaamaan saimaannorpan pesintää, kertoo #WWF Suomi. Järjestön mukaan vapaaehtoisten voimin kasattuja kinoksia tehtiin nyt ennätysmäärä."
#ilmastokriisi #Saimaa #saimaannorppa #saimaannorpat #norppa #norpat #kuutti #kuutit #luonto #eläimet #vapaaehtoistyö #luonnonsuojelu #uhanalaisuus
Ja nämä on siis hupikalastajien itsensä ilmoittamia. Sitten on kaikki ne, joita #kalastajat eivät ole ilmoittaneet.
Taas löytyi verkkoihin kuollut #kuutti.
Tänä kesänä jo 22 verkkoihin kuollutta erittäin uhanalaista eläintä. Siis joka viikko löytynyt vähintään yksi kuollut #norppa jonkun uccelssin verkosta.
Mutta Soumi-Finlant se ei saa #verkkokalastuskielto a aikaan Saimaalle. Pakko saada setämiesten hupikalastaa, hei!
#saimaannorppa #norpat #kalastus #verkko #kalaverkko #luonto #ympäristö #elonkirjo #luontokato #Saimaa #verkkokalastus
Hukkuminen on saimaan norpalle erityisen kamala tapa kuolla #eläinoikeudet #saimaannorppa #kalastus https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010541446.html
Turkistarhaus historiaan – Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen #turkistarhaus #politiikka https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12549
Verkkokalastuksen kieltäminen Saimaalla saimaannorpan levinneisyysalueilla heinäkuun loppuun saakka #eläinoikeudet #verkkokalastus #Saimaa #Saimaannorppa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12345
Lakiin kirjattava ettei vahvasti suojeltujen villieläinten tappamiselle ei anneta poikkeuslupia #villieläimet https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12750
Allekirjoita seuraavat kansalaisaloitteet:
Turkistarhaus historiaan – Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12549
Ei enää turkistarhausta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12537
Verkkokalastuksen kieltäminen Saimaalla saimaannorpan levinneisyysalueilla heinäkuun loppuun saakka
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12345
Saimaannorppa hukkui pohjarysään, vaikka siinä oli vaadittu estokalteri #eläinoikeudet #Saimaa #saimaannorppa #kalastus https://yle.fi/a/74-20045853
Kansalaisaloite vaatii verkkokalastuksen kieltämistä saimaannorpan levinneisyysalueilla heinäkuun loppuun saakka #saimaannorppa #kalastus https://yle.fi/a/74-20041892
Totaalinen #verkkokielto NYT!
Taas kuollut #saimaannorppa kalastajan verkkoon.
"Kuluvan vuoden aikana Saimaalta on löytynyt lähes kaksikymmentä kuollutta saimaannorppaa, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä."
#saimaanorpat #norppa #norpat #Saimaa #uhanalaisuus #uhanalaiset #luonto #ympäristö #kalastus #kalastaja #kalastajat #verkkokalastus #kalastusverkko
Ei ole helppoa tuommoinen pötköttely...
"Norpat pötköttelevät kivillä, jotta karva kuivuisi ja irtoaisi märkää paremmin. Samalla eläinten täytyy olla koko ajan valppaina ja varoa mahdollisia häiriötekijöitä"
Pitäisikö setien jättää pesät rauhaan?
"Saimaannorpan pesän yli oli ajettu moottorikelkalla – ”Räikeä esimerkki norppien häirinnästä”, toteaa asiantuntija"